Historiaa

V- ja U-seura Toijalan Valpas ry on perustettu 04.03.1922. Kuitenkin jo vuodelta 1897 löytyy ensimmäiset pöytäkirjamerkinnät liikuntatoiminnasta Akaan Työväenyhdistyksen piiristä, jonka yhteyteen perustettiin v. 1902 voimistelu- ja urheiluseura. Myöhemmin seura sai nimekseen Valpas. Toiminta oli kuitenkin alkuaikoina katkonaista ja varsinainen säännöllinen liikunta- ja urheilutoiminta voidaan laskea alkaneeksi 04.03.1922 jolloin perustettiin itsenäinen voimistelu- ja urheiluseura Toijalan Valpas ry.

Valpas on toiminut alusta alkaen TUL:n alaisena yleisseurana ja lajikirjo on vuosikymmenten aikana ollut laaja. Toiminnan ensimmäisinä vuosina seuran ohjelmassa olivat mukana mm. voimistelu, hiihto ja yleisurheilu. Myös ohjelmalliset iltamat olivat seuran toiminnan kulmakiviä. Iltamissa seuran jäsenistö vastasi ohjelmasta ja hankki samalla seuralle käyttövaroja. Pian lajikirjoon tulivat mukaan myös nyrkkeily ja paini. Myöhemmin myös painonnosto ja pöytätennis. Myös uinti, pikaluistelu, jalkapallo, jääkiekko, pesäpallo ja koripallo ovat olleet seuran ohjelmassa.

Tänään seuran toiminta on keskittynyt pääasiassa palloilulajeihin. Päälajeina ovat lento- ja sulkapallo, pöytätennis ja boccia. Myös nuorisojaoston toiminta on vilkasta.